torstai 14. toukokuuta 2015

Joukkueenjohtaja? (Jojo)

Jos joku olisi kertonut minulle suostuessani jojon tehtäviin, mitä kaikkea tähän kuuluu, olisin pelästynyt työn määrää. Olisin ajatellut ettei minulla ole aikaa… 
Tyttäreni oli aloittanut futiksen puoli vuotta aikaisemmin ja en tuntenut juuri ketään, mutta koska kukaan muu ei ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, minä nostin käteni (niin kuin siinä yleensä käy…). Omasta futistaustani johtuen olin kuitenkin innoissani tulevasta aktiivivanhemman roolista. Ja koska vastuutehtäviin lähti myös muita vanhempia, jotka olivat valmiita sitoutumaan joukkueen toimintaan, lähdin mukaan luottavaisin mielin (ja onnellisen tietämättömänä).
Joitain asioita sain oppia kantapään kautta, kuten esimerkiksi sen, että seuran leirille täytyy jokaisesta joukkueesta lähteä myös valmentaja… (Kukaan ei ollut muistanut kertoa minulle minkälaisesta leiristä oli kyse.) Muitakin kämmejä matkan varrelle on mahtunut, mutta niistä on aina selvitty. Jos ei muuten, niin huumorilla!
Nyt puolitoista vuotta myöhemmin alan jo pikkuhiljaa tietää mistä on kyse. Toiminta on imaissut mukaansa, kun välillä saa jojon lisäksi toimia apuvalmentajana, huoltajana ja joskus jopa pelinohjaajana!.
Parasta tässä touhussa on se, että saan tehdä tätä meidän ihanien ja taitavien tyttöjen, heidän mahtavien ja kannustavien vanhempiensa ja suosikkivalmentajieni kanssa.
Tällä hetkellä suunnitellaan kesän turnausmatkaa Örebrohon. Pelkästään tähän matkaan liittyen jojo saa (yrittää) pitää aika monia lankoja käsissään. Mutta tiedän että matkasta tulee huippu, joten siksi siihen kannattaa satsata vähän työtunteja.

Jos puolitoista vuotta sitten olisin tiennyt tarkalleen mistä tässä on kyse, en varmasti olisi kiireiltäni lähtenyt mukaan ja olisin jäänyt todella paljosta paitsi!!